keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Goodbye 2015 and hello 2016

Huomaisin, että on taas tovi vierähtänyt siitä kun viimeksi jotain runoilin tänne. Kaippa se olisi nyt korkea aika taas kirjoitella jotain pientä kun vuosikin on vaihtumassa. Tajusin juuri sen, että tämä vuosi on ollut ensimmäinen sitten 2007-2009 kun olen oikeasti viettänyt koko vuoden poissa Suomesta yhtämittaisesti. Erinäisten työpätkien välissä on aina palattu Suomeen toviksi ja taas lähdetty matkaan. Aika on mennyt kyllä niin nopeasti ettei edes tajua. Maltaa en ole kuitenkaan vielä mihinkään jättämässä vaan elämä on edelleen aika mukavaa täällä. Ihan viettää joulukuuta kun päivällä tarkenee t-paidassa ja hyvällä tuurilla saa vielä väriäkin. Välimeren kiviasunnot vaan tahtovat olla aika kylmiä näin talvella ja sisällä on pakko olla villasukat jalassa.

Joulu meni ja tuli, itse vietin aaton ja tapaninpäivän töissä mutta joulupäivänä saatiin mukava Suomiporukka kasaan ja tehtiin hyvää ruokaa ja juotiin ja vietettiin mukavaa aikaa. Ehdin käydä myös viettämässä mukavan viikonlopun Gozolla jolloin käytiin katsomassa uusin Star Wars leffa myös. Lähtöpäivänä satoi niin paljon, ettei meinattu päästä pois. Hotelli oli saaren länsiosassa laaksossa joka on mäen alla, ja sateen tullessa ei taksi/bussit turvasyistä suostuneet tulemaan sinne vaan meidän piti odotella kuhan sade laantui. Tuolloinkin ajettiin taksilla semmoisen oikeasti ison lätäkön yli, sellainen että auton renkaat upposi sinne :D kaikki hyvin loppu hyvin ja loppuun vielä muutamia joulukuun kuvia