perjantai 20. lokakuuta 2017

Kuulumisia Maltalta ja Espanjasta

En oikein tiedä, että mistä sitä tällä kertaa aloittaisi kirjoittamisen kun viime viikkojen aikana on tapahtunut vaikka ja mitä. Kävin ensimmäistä kertaa Espanjassa muutaman päivän minilomalla ja samaan aikaan tapahtui Maltalla koko maata sekä aika hyvin myös maailmaa järisyttävä autopommi, jossa kuoli tunnettu maltalainen journalisti/bloggeri. 

Ehkäpä lomakuulumisilla on hyvä aloittaa :)

Lähdettiin tyttöjen kanssa muutaman päivän minilomalle Barcelonaan. Jälleen kerran kiitos Ryanairin halpojen lentojen ja menopaluun sai 59€. Ryanair lentää pääosin Gironaan joka on noin 90km Barcelonan ulkopuolella, kentältä meni näppärästi suoraan bussi Barcelonan keskustaan ja sieltä sitten vielä metrolla muutama pysäkin väli ja päästiin hostellille. 

Barcelona itsestään oli ehkä vähän pettymys verrattuna vaikka Pariisiin tai Roomaan, mutta kiva kohde jos haluaa yhdistää rantaloman sekä kaupunkiloman - shoppailua ja Sangriaa. Ruoka oli omasta mielestä kuitenkin suhteellisen edullista verrattuna vaikka muihin suurkaupunkeihin missä on tullut lomailtua. Löydettiin muutama pikkukuppila jossa happy hour aikaan sai Mohiton joko 2.80€ tai 3€ hintaan. 

Ah ja tietenkin meidän majoitus Barcelonassa. Oltiin La Rambla -kadun läheisyydessä hostellissa, yö maksoi noin 20e per nokka ja otettiin 4 hengen huone. Huone oli kuin vankilasta ja kokemus aika hirveä. Ensimmäinen yö saatiin olla rauhassa kolmisteen siellä, mutta seuraavaksi yöksi nuorisohostelliin eksyi italialainen vanha mies. Sängyt natisi ja kitisi ja heilui jos vähänkin kylkeä käänsi. Mies nukkui päivän ja sitten hävisi illaksi jonnekin ja tuli sitten puolen yön aikaan takaisin. En tiedä, että mikä siinä oli mutta jostain syystä hän pyöri ja pyöri ja joka 30min välein kiipesi sieltä yläsängystä alas vessaan. Joka kerta jalat otti mun patjalle alasänkyyn vaikka tikkaat olis vieressä. Mies teki tuota varmaan 10x jonka aikana ei toivoa että saisi unta. Lopulta kello oli 3.30 ja mies vielä hyppäsi alas ( ei puhunut oikein sanaakaan englantia) ja silloin potkaisin jaloilla yläpetiin niin, että varmasti tunsi. Sen jälkeen loppui hyppely.


Viimeinen yö reissusta suunnattiin Gironaan ja itse tykkäsin siitä tosi paljon. Gironan vanha kaupunki oli todella kiva ja siisti. Omasta mielestä se on ehkä vähän väärin, että joutuu kirkkoihin maksamaan sisällä jos haluat käydä katsomassa, että miltä ne näyttää. Gironassa on myös kuvattu osa Game of Thrones -jaksoista kuten Aryan olosta Bravoksessa.

Maltalla on tosiaan viimeisen parin vuoden aikana tehty kuusi autopommi-iskua (kaikki edelleen selvittämättä), viimeisin isku kohdistui tunnettuun journalistiin. Daphne Caruana Galizia tunnettiin Maltalla niin sanottuna pelottomana naisena. Kukaan journalisti ei Maltalla ole uskaltanut kirjoittaa niin suoraan mm politiikasta taikka esim ihmisistä jolla saattaa olla yhteyksiä kansainvälisiin rikosliigoihin. Kyseinen murha järkytti aika paljon paikallisia murhan selvitykseen on vaadittu myös FBI:n osallistumista. Kynttilöitä ja muistokirjoituksia löytyy aika monesta paikasta ja uutiset täyttyy edelleen päivittäin uusista artikkeleista liittyen häneen tai kuolemaan. En kyllä itse oikein tiedä, että mitä tästä kaikesta ajattelisi. 

Muuten Maltalla alkaa syksy tehdä pikkuhiljaa tuloaa, sää alkaa olla tuulisempi ja pilvisempi mutta aurinkoisena päivänä mittarissa on kuitenkin vielä semmoinen 25'c astetta ja iltaisin tarkenee kävellä shortsit jalassa. Huomenna olisi sitten tarkoitus mennä katsomaan Oopperan kummitus -musikaali/konsertti.