maanantai 27. marraskuuta 2017

Vuosi 2017 vähän toisesta näkökulmasta

Mietin muutaman päivän, kirjoitanko tätä vai en, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että mun pitää vain saada purettua omat ajatukset ylös ja se mikä itseltä luonnistuu parhaiten on kirjoittaminen. Vuosi alkaa lähenemään loppua ja onkin ehkä aika kirjoittaa pieni yhteenveto. 

Vuosi 2017 on ollut yllättävän rankka henkisesti ja välillä on tuntunut siltä, ettei kaikki palat pysy ihan kasassa ja osa kavereista onkin nähnyt niitä romahtamisia. Aikaisemmissa kirjoituksissa varsinkin viime vuonna ja alkuvuodesta kerroin kuinka olin vielä eksän kanssa ja tuli tehtyä sitä sun tätä. Meidän suhde alkoi kuitenkin menemään jo alamäkeen viime syksynä ja keväällä tilanne sitten kasaantui vielä enemmän ja oli parempi pistää vain kamat kasaan ja aloittaa oma elämä. Itselleni oli henkisesti aika rankkaa katsoa kun toinen on pitkään ilman töitä ja kaikki mahdolliset lomasuunnitelmat menee uusiksi. Mikään ero ei koskaan ole helppo ja varsinkin kun tavarat menee jakoon samasta kodista. Mutta päätös oli kuitenkin oikea ja itselle alkukevään paha olo helpotti kun päätöksen sai tehtyä. 

Eron jälkeen meni pari kuukautta, että sain vihdoin uuden asunnon itselleni ja muutin yhteen parin tytön kanssa. Löydettiin ihana kämppä hyvällä sijainnilla, mutta nyt parin kk aikana ei ihan kaikki mennyt putkeen. Pelkästään asunnon etsimiseen meni todella paljon aikaa ja energiaa sillä, asuntoa mikä sallii koiran ja vielä vähän isomman koiran ei meinannut löytyä sitten millään. Maltalaiset tuntuvat hyväksyvän pienen koiran, mutta isompaa ei sitten ollenkaan. Itselläni tulee keväällä 30v täyteen ja taidan olla, ehkä enemmän oman tieni kulkija ja oman rauhan kaipaava kuin kämppisasumisen ystävä. Itselle koti tarkoittaa paikkaa, missä voi rentoutua työpäivän jälkeen ja ladata akkuja. Vaikka kämppiksen koira onkin ihana, tuli mitta täyteen kun asunto missä ei ole edes naulan reikää seinässä on raavittu seiniä sekä revitty sohva. 

Maltalla asuntojen hinnat ja asunnon vuokraus on kuin arpapeliä ja yhden makuuhuoneen asunnoista saa maksaa tänäpäivänä helposti 650-750€ ja siihen vielä laskut päälle. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että oman mielenterveyden kannalta tuo oma asunto tuntuu olevan paras ratkaisu. Oma asunto mahdollistaa paremmin myös esimerkiksi vieraiden majoittamisen :)

Jos jotain positiivistä pitäisi tästä vuodesta keksiä, niin ensimmäisenä tuli ylennys työpaikalla ja se oli kiva lisä kun pääsi vuorotyöstä ma-pe toimistoaikoihin. LuckyDinolla on tullut oltua reipas 1.5v ja eipä ainakaan itsellä vielä kiire vaihtaa työpaikkaa. Ehkä maininta voi olla hyvä myös Chrisistä johon tutustuin syksyllä. Tässä pari kk aikana on tullut huomattua, että taitaa tästä jotain tullakin. Näin suomalaisena täytyy sanoa, että ehkä suurin mikä maltalaisessa kultuurissa tulee vastaan on se, että maltalaiset asuvat kotona niin pitkään, että ostavat oman asunnon/ menevät naimisiin tms. Asuntojen vuokraus on niin kallista joten useimmiten ensimmäinen asunto paikallisilla onkin omistusasunto. Chris siis asuu vielä toistaiseksi vanhempien luona ja jakaa huoneen veljensä kanssa. Muutenkin maltalaiset viettävät paljon enemmän aikaa perheen kesken kun suomalaisessa kulttuurissa. Päivä kerrallaan ja katsotaan millainen soppa tulee Suomi-Malta pariskunnasta :D 

Vajaa kuukausi jouluun ja meikä lähtee ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen jouluksi kotiin. Aikaisempina vuosina on tullut käytyä joulukuun alusta tai marraskuussa isänpäivän tienoilla kotona, mutta nyt pääsee viettämään joulua kotiin. Onneksi lomalla on vaikka ja mitä suunnitelmia, mennään siskon kanssa katsomaan 27.12 HIM:n jäähyväiskeikkaa ja 29.12 Vain Elämää -konserttia. Meillä olisi myös 28.12 vanhan työporukan kanssa reunionin ja vaihdetaan kuulumisia. Paljon tulee siis tapahtumaan joululomalla kuten myös se, että Chris tulee ensimmäistä kertaa Suomeen. Katsotaan miten se kestää kylmää :D

Ensi viikolla pitäis sitten juhlia Suomi 100v kemuja. Veikkaan, että noista tulee kyllä hyvät kekkerit. Ollaan tehty vaikka ja mitä niiden eteen. Mutta siitä lisää sitten seuraavassa kirjoituksessa. 


torstai 9. marraskuuta 2017

Marraskuista hulinaa

Nyt kai voi sanoa vihdoin, että myös Maltalla on syksy alkanut. Illat alkaa olla jo sen verran viileitä, että pitkähihaisella ei enää tarkene vaan tarvitaa hiukan lämpöisempää varustusta -kuitenkin takki pysyy vielä kaapissa! Päivisin lämpötila on kuitenkin vielä 18-22 välillä ja auringonpaisteessa tarkenee vielä t-paidalla ja shortseilla. 

Käytiin viime viikonloppuna Chrisin kanssa kävelemässä ja kiipeilemässä Maltan rantakallioilla. Tuuli oli ihan mahdoton ja melkein puhelin lähti kädestä lentoon kuvia ottaessa. Huomaa kyllä, että turistikausi alkaa olla ohi vaikka vielä rohkeita ihmisiä oli meressä uimassa ja aurinkoa ottamassa ( meillähän oli taas päällä pitkät housut ja hupparit ja kaulahuivia ja pipoa ). Noh tuntuuhan ilma kuitenkin lämpimältä jos tänne eksyy lomailemaan. Pitää napata matkaan mukaan seuraavan kerran kämppiksen pian vuoden ikäinen koira. 

Saatiin viime viikolla kasaan muutamalla tytöllä työryhmä ja aloitettiin suunnittelemaan 100 -vuotiaan Suomen itsenäisyyspäiväjuhlia. Kukaan ei ollut vielä aloittanut suunnittelemaan minkäänlaisia kekkereitä. Varatiin Portomasosta meille Hush Lounge joka on tanskalaisen omistajan pitämä 5* ravintola. Tapahtumassa näytetään linnanjuhlia sekä tarjolla on esimeriksi ruisleipään tehtyjä naposteltavia kuten myös esimerkiksi tanskalaisia lihapullia (tarpeeksi lähellä suomalaisia). Ideana on järjestää myös arvontaa, jossa mahdollisuus voittaa esimeriksi karjanlanpiirakoita ja suomalaisia viinapulloa (jota ei siis saarelta saa). Odotan innolla mitä tulevan pitää. Tapahtuma pitää ainakin erittäin kiireisenä seuraavat viikot ja ihana päästä näkemään millainen saadaan aikaan. Tästä onkin syttynyt idea alkaa järjestämään enemmän juttuja ja tapahtumia Maltalla. Idea olisi ihana saada vaikka Suomi kahvilaa pystyyn silloin tällöin, jossa voisi nauttia vaikka karjalanpiirakoita ja pullaa. Ehkäpä se on vuoden 2018 lupaus?





Käytiin myös pari päivää sitten Can You Escape  -pakohuoneessa. Heillä on ollut 27.10 lähtien erikoishuone Halloween -teemalla. Graveyard Escape oli ihan mahtava ja huoneessa ainoana valona toimi taskulamput. Kauhuteema oli hieno ja päästiin ulos huoneesta niin, että jäi 13 sekunttia jäljelle. Mahtava kokemus ja ihan sairaan mukavaa henkilökuntaa myös. Pitääpäs käydä testailemassa, jossain vaiheessa myös muita huoneita.