maanantai 8. heinäkuuta 2019

Kesäkuulumisia

Viime aikoina Eurooppa on näyttänyt erittäin punaiselta helleaaltojen jyllätessä vaikka ja missäpäin Eurooppaa. Meidän kesäloman suuntana olikin Suomi ja Baltian maat. Reissun aikanahan sattui ja tapahtui vaikka ja mitä. Maltalainen ja ensimmäinen Suomen kesä? Mitähän muuta voi odottaa. Paras tapahan on suunnata kokoajan pohjoisempaan ja nähdä päivien pitenevän kilometri kilometriltä. 

Reissu alkoi Riiasta, jonne lennettiin erittäin aikaisella aamulennolla. Vuorokauden mittaiselle Latvian reissulle ei kovin suuria suunnitelmia kannatta keksiä. Päivä meni vanhaa kaupunkia kierrellessä. Illaksi oltiin varattu pöytä keskiaikaiseen ravintolaan. Ollaan molemmat aika nirsoja ruuan suhteen eikä kaivata yleensä mitään kovin kummallista ruokaa, mutta ajateltiin käydä katsomassa miltä ravintola näyttää. Ravintola oli tosi symppis ja todellakin hyppäät ajassa taaksepäin. Asiakastilat (ravintola kuten asiakasvessat) toimi pelkällä kynttilävalaistuksella. Isojen puisten pöytien ympärillä oli kiva nauttia illallista ja tarjoilijoiden asusteet teeman mukaiset. Hintataso edullinen ja pöytävaraus suositeltavaa. 

Aamupalan jälkeen suuntana olikin sitten Tallinna ja mikäs muu olisi paras tapa matkustaa välimatka kuin busseilla. Tallinna ja Riian väliä reissaa monet eri kansainväliset bussifirmat joten liput saa erittäin edullisesti. Matka-aika on noin 4.5h. Busseista löytyy tabletit, vessat, kahvi- ja teeautomaatit joten matka menee aika nopeasti. Tallinnasta löydettiin craft beer ravintola joka tarjosi miniburgereita.  Tallinnassa tuli pyörittyä hiukan vanhassa kaupungissa sekä käveltyä ympäri kaupunkia. TOTTAKAI minun oli pakko viedä Chris satamassa olevaan SuperAlkoon ihmettelemään viinarallia. Siellä maltalainenkin pyöri kun lapsi karkkikaupassa erilaisten pullojen ympärillä :D unohtamatta, että hinnat on silti suht edullisia. Baltian reissu oli tottakai pakko päättää Suomenlahden ylitykseen Euroopalla. Tax free shoppailu, päivätanssit ja bingo. Unohtamatta sitä ihanaa karaokea. 

Käytiin siskon kanssa katsomaan myös Backstreet Boys:ien Suomen keikkaa. Johan viime kerrasta onkin jo viitisen vuotta. Miehet olivat vanhentuneet huomattavasti, mutta uuden levyn myötä tuntui energiaa löytyvän paljon enemmän kuin viimeisellä keikalla. Lavashow oli myös paljon paljon parempi kuin viimeksi. 

Suomessa ehdittiinkin, sitten viettää 1.5 viikkoa. Chris yllättyi vanhempien saunasta ja kuinka kuumaksi ns kotisaunat voi tulla. Ehdottomasti tajusi kyllä kuinka rentouttavaa saunassa käynti on ja kuinka puhtaaksi sitä tuntee itsensä saunassa käynnin jälkeen. Tottakai saunareissuun pitää mahtua vielä kömmähdyksiä. Oltiin viimeinen yö Helsingissä Clarion hotellissa -erilliset pukuhuoneet miehille ja naisille. Chris oli sitten heti huomannut ketkä on suomalaisia ja ketkä ulkomaalaisia. Suomalaiset istuvat saunassa alasti ja ulkomaalaiset vuorostaan uimahousut jalassa tai pyyhe ympärillä. Noh pienen kuivattelun jälkeen Chris huomasi hyllyn paperipyyhkeitä ja ajatteli sitten kuivaa hiukan itseään niihin kun unohti pyyhkeen huoneeseen. Oli ihmetelly pitkiä katseita kuivatellessaan itseään. Oli löytänyt peflettihyllyn... Niihin oli sitten tyytyväisenä kuivannut kasvojaan yms. 

Hyttyset! Oppi Chris reissun aikana uuden lauseen suomeksi, vitun hyttynen... Käytiin parilla metsälenkillä, jossa hyttyset suorastaan hyökkää kimppuun. Maltalaista ihmetytti myös laavut ja ilmaiset puumateriaalit. Pääsi ensimmäisen kerran eläessään testailemaan miten puita hakataan. Sekä leikkaamaan nurmikkoa. Maltalla ei valitettavasti juurikaan nurmikkoa näy saatika mahdollisuutta leikata sitä.

Reissuun mahtui vielä mökkiyö tädin mökillä. Luonnon helmassa järven rannalla oli kiva kokeilla uida ensimmäistä kertaa järvessä uintia. Asteita ehkä noin 15-16 pintavedestä. Onneksi sauna oli kuuma. Kanooteilla tehtiin parin h lenkki järvellä eikä ketään vastassa. 

Kun kerran Etelä-Pohjanmaalla oltiin, oli muutaman paikka missä oli pakko käydä. Esim Ähtärissä katsomassa pandoja sekä moikkaamassa Vesaa Keskisellä samalla kun tehtiin tuliais shoppailut. Ehdittiin myös Kyröön maistelemaan Napueta ja kierroksella miten Napueta valmistetaan.

Ai niin ja Chrisin asuntokaupat on melkein valmiit. Vielä tarvitaan aika itse kauppakirjan tekoon. Joka tottakai tehdään Valletassa. Seuraavan kerran pistänkin tarinan tästä maltalaisesta asuntokaupoista ja koko prosessista.. Se on nimittäin kaukana mistään yksinkertaisesta.. Pääasia on, että kohta on avaimet kädessä uuteen asuntoon jonka jälkeen saadaan alkaa viimeistelemään kylppärit sekä keittiö.

Sitä ennen, Anu ja Robi eksyy Maltalle ja vähän heidän jälkeen mun serkku kummitytön kanssa. Nyt on aika nauttia muutaman päivän Maltan helleaallosta. Mittarissa noin 37, joka tuntuu kuitenkin yli 40 asteen lämmöltä.








torstai 21. helmikuuta 2019

Kevät lähestyy

Jee päivät pitenee ja ilmat lämpenee!

Jos vaikka aloittaisi kirjoituksen tulevista reissuista. Huhtikuun alussa tehdään siskoreissu Lontooseen ja meillä on buukattuna vaikka ja mitä noille muutamalle päivälle. Käydään katsomassa mm Aladdin -musikaali ja mennään tutkimaan Harry Potterin kuvausstudiot. Todennäköisesti matkaan kuuluu myös London Eye -kierros. Vähän jännittää, et miten käy mahdollisen Brexitin ja sen vaikutukset reissuun. Huhuja on esim lentojen mahdollisista viivästyksistä.. Mutta aika näyttää. Toivotaan, että tulisi hauska reissu. 


Maaliskuussa pidennettynä viikonloppuna buukattiin yö Melliehassa Maltan pohjoispuolella. Saatiin 50€ junior sviitti ja hotellista löytyy saunat ja uima-altaat. Ihana rentoutusloma tähän väliin. Talvikautena hotellien hinnat tippuu suht alas Maltalla, jolloin tämmöisiä minireissuja on kiva tehdä. 


Saatiin varattua myös kesälle Suomireissu hiukan kiertäen. Lennetään ensin Ryanairilla Riikaan Maltalta -lennot 150e matkalaukkujen kanssa. Aamulennon vuoksi laskeudutaan jo 11 aikaan Riikaan minkä vuoksi saadaan vietettyä iltapäivä/ilta Riikassa, nukkua hyvin hotellissa ja aamulla ottaa bussi kohti Tallinnaa - onneksi Riikan ja Tallinnan välillä kulkee vaikka ja kuinka monta edullista bussia ja matka-aika noin 4.5h. Näin saadaan pysähdyttyä Tallinnassa myös yhden yön verran. Aamupäivällä matka jatkuu sitten laivalla kohti Helsinkiä ja mikäs sen parempi kun vanha kunnon Silja Europa :D Kahden viikon reissun paluulento onkin sitten suoraan Helsingistä vaihdolla Maltalle. Alunperin meinattiin lentää suoraan Finnairilla Maltalle, mutta kahden ihmisen lennot ja matkalaukut noin vähän päälle 600€. Nyt saatiin sentään lennot matkalaukkuineen noin 450€. Tottakai hotellit yms lisää kuluja mutta saadaan samalla pieni roadtrip :) 

Ainakin nyt keväällä on paljon asioita mitä odotella. 

Muuten tuntuu, että loppuvuosi ja nyt alkuvuosi on ollut jotenkin todella raskas. Raskaaksi tekee sen, et tosi moni kenet on tuntenut melkein Maltalle muuton alusta asti on lähdössä tai lähteneet viimeisen parin kk aikana. Malta kun on tämmöinen välimaasto ja täällä asutaan vain pari vuotta, jonka jälkeen saari alkaa jäädä pieneksi ja seuraavat suunnitelmat odottaa. Tilannetta pahentaa kokoajan uutisissa oleva jatkuva erilaisten multikerrostalojen ja hotellikompleksien rakennus. Joka kulmalla uusi rakennustyömaa ja pölyä ja meteliä lisää. Tää talvi on ollut myös yksi kylmin taas hetkeen. Meidän kämpässä sähkö toimii prepaid -korteilla joita saa vain vuokranantajalta. Hinta on ihan huijausta ja vuokraisäntä niin kiireinen, että välillä saattaa olla parin kreditin varassa onko sähköä vai ei. Parhainta tässä on asenne jonka mukaan hän teki meille palveluksen kun tuli hakemaan vuokran sekä tuomaan lisää sähköä... Jos olet niin kiireinen niin älä laita rakennukseen etukäteen maksettavia sähkökortteja! Tän vuoksi asunto tuntuu kylmältä ja joutuu kokoajan miettimään paljonko sähköä on jäljellä.. Unohtamatta sitä, että meidän "merkkikeittiö" ja sisäänrakennettu pakastin/jääkaappiyhdistelmän pakastinosio jäätyy niin ettei ovea saa melkein koskaan auki. Mutta täähän on vain ihan normaalia täällä :D


Noh seuraavaan kertaan taas.