torstai 14. syyskuuta 2017

10+1 kysymystä ulkomailla asuvalle suomalaiselle

Huomasin, että ulkosuomalaisten keskuudessa kiertää haaste erilaisista kysymyksistä uuden kotimaan ja Suomen välillä. Ajattelin, että tartun haasteeseen ja kirjoitan oman versioni omakohtaisesta kokemuksesta Maltalla.

1. Mikä on parasta tämän hetkisessä asuinmaassasi?

Muutin Maltalle kesäkuun alussa 2015 joten saarta tai "kiveä" kuten täälläpäin puhutaan olen voinut kutsua kodiksi jo reippaan pari vuotta. Omasta mielestäni Maltalla ehkä parasta on juurikin ilmasto. Huomaan olevani paljon pirteämpi täällä aamuisin kun aamulla töihin mentäessä paistaa aurinko oikeastaan joka aamu. Aurinko nousee kuitenkin talvellakin aikaisin. Meri <3 pientä välimeren saarta ympäröi meri joka on osassa kohtaa saarta niin kirkasta ettei tiedä montako metriä syvää on. Vapaapäivisin tulee täällä asuessa olo, että on lomalla upeiden maisemien vuoksi. 

2. Entä ikävintä?

Maltalla valtaa Välimerelle tyypillinen elämäntyyli, joka voi suomalaiselle olla hiukan haastavaa. Jos jotain sovitaan niin aikataulut heittää huolella vaikka päivälläkin. Julkinen liikenne ei tahdo toimia kunnolla ainakaan turistikausina ja kävellen onkin nopeammin perillä. Asunnot ovat talvella erittäin kylmiä kun eristyksiä ei tunneta ja ikkunat yksinkertaiset. Lämmitys tottakai maksaa maltaita :P  Asiat hoidetaan täällä vielä vanhanaikaisesti papereilla ja modernia länsimaalaista palvelua ei oikein tahdo saada. Maassa maan tavalla kuitenkin ja kaikkeen tottuu. 

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa kahdeksi viikkoa ilmaiseksi, mihin matkustaisit?

Veikkaisin, että paikat johon voisin matkustaa olisi esimerkiksi Hawaii tai sitten Australia. Mielenkiintoista voisi olla käydä myös Japanissa tai Kiinassa. 

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudelleen?

Las Vegas, siellä on tullut käytyä kolmesti ja itse tykkään siitä ihan älyttömästi. Kasinopelejä on hauska pelailla välillä ( vaikka nettikasinolla olenkin töissä), mutta ne hotellit ja shoppailumahdollisuudet <3. Jokainen hotelli Vegasissa on ihan oma maailmansa ja niitä on ihan älyttömän kiva kiertää. Sieltä löytyy kuitenkin jokaiselle jotain. 

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat ulkomailla?

Todella monet sanovat aina ruisleipä, itse en ole niinkään ruisleivän ystävä vaan tykkään enemmän suomalaisista kaurapaloista tai puikuloista. Karjanlanpiirakoita opettelin tekemään 10v sitten kun muutin ensimmäistä kertaa ulkomaille. Niitä tulee tehtyä säännöllisin väliajoin. Maltalta löytyy Little Sweden, josta saa kalliilla hinnalla Fazerin sinistä, irtokarkkeja, taffelin sipsejä, salmiakkia joten pahimpaan ikävään voi käydä hakemassa juttuja. Suomalaisia siidereitä on kyllä välillä ikävä ja lonkeroita. 

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

Muutin 10 vuotta sitten ensimmäisen kerran ulkomaille ja tuon jälkeen olen pari kertaa asunut Suomessa 1-2 vuotta riippuen tilanteesta. Tunnen itseni aina jotenkin ulkopuoliseksi Suomessa ja asuessani siellä mietin vain uutta kohdetta ja asuinmaata. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta tässä vaiheessa en näe itseäni asumassa Suomessa.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Malta taitaa olla yksi niistä maista, jossa on eniten palkallisia juhlapyhiä. Vuodessa niitä on 14 päivää. Täällä juhlitaan niin St. Paulia kun se haaksirikkoutui Maltan saaristolle sekä erilaisia pyhimyksiä. Koko kesän täällä on kyläjuhlia, jotka huipentuvat aina viikonloppuun. Kadut suljetaan ja torvisoittokunta kulkee soitellen pitkin katuja ja papit kantavat pyhimys patsasta perässä. Jokaiseen festaan kuuluu aina näyttävät ilotulitukset. 

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Olen aina ollut todella itsenäinen ihminen, hankalinta taisi kuitenkin olla ensimmäisen kerran ulkomaille muuttaessa hyvästien sanominen. Koti-ikävää en pode ensimmäisen muuton jälkeen muihin maihin muutto on ollut helppoa. Asioiden järjestäminen tottakai tuottaa aina hankaluuksia kuten kämpän saaminen ja mahdolliset oleskeluluvat yms. kaikesta on aina selvitty. 

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla kuin Suomessa tai nykyisessä asuinmaassasi? 

Tottakai voisin, itsellä ei ole Maltalla mitään mikä sitoisi mut tänne asumaan. Tässä vaiheessa täällä on hyvä olla mutta kaikki ovet ovat avoinna.

10. Mikä oli vuoden 2017 mieleenjäävin hetki?

2017 on ollut aika helppo vuosi, mutta ehkä parasta on ollut se, että koko perhe Suomesta on tullut vierailulle. Ensin maaliskuussa kävi vanhemmat, kesäkuussa sisko ja avokki ja nyt elokuussa nuorin sisko poikaystävänsä kanssa. 

+ 1 aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna?

Kyllä, ensi kuussa on pidennetty tyttöjen viikonloppu Barcelonassa ja lennän jouluksi kotiin. Siitä on kolme vuotta kun viimeksi vietin joulun Suomessa. 



torstai 7. syyskuuta 2017

Syksyn kuulumisia


En oikein tiedä, että lasketaanko sitä vielä kirjaimellisesti syksyksi kun mittarissa näyttää edelleen lähemmäs 30 astetta. Mutta ainakin syyskuu on virallisesti jo alkanut. Tässä on viime aikoina taas tapahtunut vaikka ja mitä ja ehkä olisin taas aika hiukan purkaa kuulumisia. Jos vaikka aloitetaan sillä, että sain elokuussa vierailijoita taas Suomesta. Henna ja Jussi eksyi Maltalle nauttimaan edes viikon mittaisesta kunnon kesästä. 

Käytiin Nennan kanssa ottamassa tatuoinnit taas jälkeen hyväntekeväisyystapahtumassa. Ihana kun täällä järjestetään näitä ja hinnat on yleensä edullisia vielä mutta artistit ihan mahtavia. 



Vuokrattiin auto Hennan ja Jussin kanssa muutamaksi päiväksi ja nähtiin vaikka ja mitä. Vietettiin päivä Gozolla ja käytiin Marsaloxxin markkinoilla. Se vapaus mikä tulee kun pääsee auton rattiin ja pääsee ajelemaan sinne ja tänne on jotain mitä aina kaipaa. Malta kun on niin pieni maa ettei täällä ole oikein järkeä hommata omaa kulkuneuvot. Parkkeeraus on ihan mahdoton ja ruuhkissa tulee sitten vietettyä road tripin suurin osa. Mutta onneksi autoja voi aina vuokrata. Täytyy kyllä sanoa, että oli sen verran tiivis viikko ja ainakin saari tuli kierrettyä ja perinteiset Slieman rannat jäi välistä. 

Tosiaan kun tuli tuo ero kesän aikana niin nyt on sitten alkanut asunnon metsästys. Ideana on muuttaa Rosan ja Marjon ja labbiksen kanssa samaan asuntoon. Kolmen makuuhuoneen metsästys koiran kanssa tuntuu olevan ihan mahdotonta ja hankalaa. Jotenkin paikalliset ei vuokraa asuntoa jos koira ja varsinkin isompi koira on kyseessä. Ollaan käyty katsomassa muutamia asuntoja ja useiden ei koiria -ilmoituksen jälkeen alkoi jo toivo mennä. Perjantaina välittäjä sitten ilmoitti, että St Juliansissa olisi kolmen makuuhuoneen asunto isolla terassilla vapaana ja sinne saisi ottaa koiran. Kävin sitten tuota asuntoa katsomassa ja niihän siinä sitten kävi, että koti löytyi. Asunto sijaitsee Spinola Bay:ssä ja kattohuoneisto. Perjantaina pitäisi mennä sitten kirjoittaa soppari ja saada avaimet uuteen kotiin.  

Itse olen majaillut nyt tovin työkaverin vierashuoneessa joten ihana, että pääsee vihdoin omaan kotiin. Kuvia tulee sitten kun niitä saa laitettua. 

Vähän jännittää kun ensi viikolla pitäisi mennä avekiksi maltalais-britti häihin. Maltalaiset häät pitää sisällään aina paljon vieraita ja juhlintaan kuuluu aina open bar sekä naposteltavaa pitkin iltaa. Paikallisten tapaan ei lahjoja anneta vaan lahjojen sijaan tapana on antaan rahaa ja summa vaihtelee muutamasta kympeistä sataseen tai enemmän. Mutta kerron kyllä lisää miten häät meni kunhan niistä selvitään ensi viikon lauantain 😊

Elokuussa oli myös perinteiset kesäkarnevaalit jossa oli ihan mahtava käydä. Karnevaalit on aina täällä tosi hauskat. 


Ai niin ja aivan älyttömän ihanaa, mennään tyttöjen pidennetylle viikonlopulle Barcelonaan ensi kuun puolessa välissä. Barcelonassa tai Espanjassa ei olekaan tullut vielä käytyä joten odotan innolla tuota. 

Eilen oli Maltalla myös Pride -kulkue ja jatkossa voi passiin yms valtion myöntämiin dokumentteihin laittaa sukupuoleksi x jos ei halua määritellä, että kumpaa sukupuolta on.