perjantai 30. marraskuuta 2018

Silloin kun tarvii jotain..

Ajattelin jakaa teille pienen tarinan elämästä Maltalla -tai silloin kun kaikki ei mene ihan kuin suunnittelee #mela (joka muuten tarkoittaa paikallisten keskuudessa vähän niinkuin kaikkea noniin ja ei voi mitään). 

20.11. sain sovittua kiinteän DSL -liittymän siirron uuteen osoitteeseen ja lounaan aikoihin lähdin töistä kotiin odottelemaan teknikkoa. Iltapäiväaika kattaa kaiken 12.00-16.30 välisenä aikana. Noin 13.00 aikaan sain puhelun teknikolta, että missä se teidän asunto on ja olen tässä kirkon vieressä. Muuten hyvä mutta saman kadun varrella on kaksi eri kirkkoa. Asentaja ajoi sattumoisin juuri väärästä suunnasta katua ja kohtasi pätkän yksisuuntaista katua. Näin ollen ensimmäinen operaatio oli mennä etsimään missähän tämä paikallinen asentaja on, koska hänhän ei voinut liikkua siitä paikasta. Muutaman min ylämäkeen käveltyä löysin hänet ja neuvoin miten meille löytää. Lähdin kävelemään mäkeä alas ja eiköhän asentaja huristanut jo vastaan vaikka neuvoin pysähtymään mäen alla... #mela. 

Seuraava probleema. Asuntoon ei oltu vedetty kaapeleita katolta asti vaan löytyi eri operaattorin yhteys ( tässä vaiheessa voisi kysyä, että miksei vain jatkettu toisen operaattorin nettiä -noh itsellähän on voimassaoleva netti/tv paketti). Noh probleema jatkuu ja seuraavaksi pitäisi päästä sähkökaapille, joka sijaitsee katolla. Ainut tapa päästä katolle sähkökaapin luokse on kattohuoneiston terassin kautta. ONNEKSI rouva oli kotosalla. Kaapelit saatiin vedettyä katolle vihdoin ja jonkin tovin askartelun jälkeen kaapelit alhaalla meidän asunnossa. Loppuviimeistely ja avot netin pitäisi nousta linjoille 1-2h sisällä. Loppu piti fiksaa vain sisäisesti operaattorin puolelta. Asentaja itsestään oli hyvinkin epämiellyttävä. Hyvä, ettei housut tippuneet, astui paskaisilla kengillä vessanpöntön istuimein päälle, pyysi päästä vessaan eikä edes käynnin jälkeen pessyt käsiään.. #mela.

Arvata voikin, että tuon jälkeen kun asentaja katosi laittoi kaveri pari kerrosta ylempää viestiä, että heidän netti meni poikki. Molemmat meistä alkoi seuraavien päivien aikana soitella asiakaspalveluun ja vastaus oli kokoajan, että kohta toimii kohta toimii ja tiketti välitetty eteenpäin.

Eilen illalla kun netti ei vieläkään toiminut eikä luvattua sms saatu missä kerrotaan netin tilanteesta laittoi Chris viestiä kaverilleen, joka toimii operaattorin asiakaspalvelussa. Tuolta hän sitten näki, ettei mun tiedoilla oltu edes tehty mitään tikettiä.... #mela..

Uusi aika teknikolle saatiin eilen 29.11 vasta ensi viikon perjantaille 7.12. Mutta kattohuoneiston rouva ei ole kotona tuolloin, joten asennus siirtyy 11.12 alkavalle viikolle, jolle osuu myös yksi pyhäpäivä joten tällä hetkellä toiveet siitä, että kiinteä netti toimisi ennen vuoden loppua on aika epärealistiset. 

ONNEKSI saatiin kuitenkin operaattorilta mokkula mihin saatiin laitettua mobiilidataa ja mikäli se data loppuu riittää soitto asiakaspalveluun, jolloin saadaan lisää.


Tarina jatkuu kunnes lisää päivitystä tapahtuneesta. 

torstai 15. marraskuuta 2018

Syksyn kuulumisia

Taas pitkän tovin jälkeen löytyi aikaa ja innostusta kirjoitella hiukan. Vähän harmittaa välillä ettei saa jotenkin aikaan kirjoiteltua niin paljon. Yksi syy on, että esim mobiilissa Bloggerin sovellus oli jossain vaiheessa tovin pois käytössä. Joten reissukirjoitukset offlinessa jäivät täysin. Noh mutta mennääs hiukan taaksepäin ajassa.

Syyskuussa tosiaankin reissattiin Puolaan ja päästiin kokemaan puolalais-maltalaishäät. Verrattuna muutamaan viimeiseen maltalaiseen häihin oli puolalaisissa hyvin paljon samaa suomalaisten häiden kanssa. Omasta mielestä kaksipäiväiset häät on kyllä ihan liikaa. Ensimmäisenä iltana juotiin ja paljon ja vodkaa meni senkin edestä. Ruoka oli hyvää ja erilaiset hääleikit hauskoja. Seuraavana päivänä vodkaa meni taas ja matkaan saatiin vielä pullo vodkaakin. Wroclaw itsestään oli todella symppis ja tonttujen metsästys kaupungissa oli hauskaa huvia. Tietenkään ei voi unohtaa sitä, että käytiin katsomassa mun teini-idolia The Rasmusta samaan aikaan. Keikka oli ihan mahtava ja voi sanoa, että jokaisen biisin mukaan pystyi laulamaan. 





Lokakuussa vanhemmat eksyi tänne ja tapasivat Chrisin ensimmäistä kertaa. Reissattiin nelistään Pisaan, jossa ihasteltiin mm kaltevaa tornia ja tehtiin päiväreissu myös Firenzeen. Kesällä sitten Suomeen näyttämään Chrisille Suomen kesää. Yöttömät yöt ja hyttyset. 

Viime viikonloppuna tein minireissun Lontooseen. Chris lähti jo puolessa välissä viikkoa konferenssiin ja itse matkasin perässä viikonlopuksi. 30km kävelyä 3pv aikana oli ihan hyvä treeni. Tietenkään shoppailua unohtamatta ja päästiin jo ihastelemaan muutamia joulumarkkinoita ja maistelemaan kuumaa siideriä ja glögiä. 

JA uutisia, saatiin tosiaankin vihdoin kämppä meille ja muutto takaisin Spinolaan. Uudessa asunnossa on pari makkaria ja isohko keittiö/olohuone plus TERASSI. Odotan innolla, että terdeä saa laitettua keväällä kesäkuntoon. Kesäolohuone. Mun nykyisessä asunnossa kun on vain pieni parveke jonne mahtuu kaasupullo mutta, muuten siellä ei voi oleskella. Mutta tää Malta vuokramarkkinat on niin pilvissä. Asunnot vaan kallistuu kallistumistaan ja mitä hirveämpiä luukkuja kaupataan. Alla muutamia kuvia uudesta asunnosta (kuvat entiseltä asukkaalta, pistän lisää kunhan saadaan siitä meidän näköinen). Asunto on vuokrattu ja parin vuoden sopparilla, joten vielä ei toistaiseksi Maltalta olla liikkumassa minnekään. 
 Seuraavaksi vaan alkaa uuden asunnon sisustus ja mm joulukuusen hankinta. Ajattelin ensimmäistä kertaa näin 3.5v jälkeen täällä asuessani ostaa joulukuusen.