sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Lokakuun mietteitä

Taas vaihtui yksi kuukausi ja ehkäpä voisi alkaa jo sanoa, että elämä Maltalla alkaa olla jo aika kotoisaa. Elämä rullaa päivä päivältä eteenpäin ja uuteen kulttuuriin alkaa sopeutua. Siitä on juurikin hiukan päälle vuosi kun päädyin Irantiin ja sieltä vuorostaan Maltalle. Ei sitä oikein ymmärrä kuinka nopeasti aika vaan menee.  Vielä onneksi saadaan nauttia päivisin yli 25 asteen lämmöstä mutta iltaisin alkaa jo viilentymään. Syysmyrskyt alkavat kuitenkin jo ilmaantua ja yksi päivä täällä tuli vettä ihan kunnolla. Uusia järviä syntyi hetkellisesti teille ja vessan ikkunasta oli työpäivän aikana tullut vesi sisään vaikka ikkuna olikin kiinni. Välimeren talot ja rakennukset kun tehdään hiukan erilailla, kaikkeen tottuu :) Ai niin ja onneksi on jokun jonka kainaloon voi käpertyä kun ilmasto muuttui vieläkin kylmemmäksi ja Maltalaiset kivitalot muuttuu todella viileiksi ja kylmänkosteiksi. Joten elämä on aika jees tässä vaiheessa ;)

Italian reissusta selvittiin kivasti ja sinä aikana tuli kyllä käveltyä niin paljon ettei mitää järkeä. Ensimmäinen kerta täysin yksin muutaman päivän pakomatkalla oli osittain ehkä erilainen kokemus. Oli ihana olla, se joka päättää koska nousee ja mitä menee katsomaan ja millä tavalla liikutaan paikasta toiseen. Ainut miinus taisi olla vain tuo yksin ravintolassa ruokailu joka oli välillä vähän hiljaista. Onneksi melkein kaikista paikoista löytyi netti niin sai hiukan viihdykettä. Italia oli kyllä tosi kiva maa ja mieluusti sinne vielä uudelleenkin menen. Firenze itsestään oli ihan kiva kaupunki, nähtävää riitti ja turisteja vaikka kuinka. Nyt vain seuraavaa lomaa odotellessa. Saapi nähdä mistä sitä itsensä löytää.

Ai niin ja kävin Maltan ensimmäisessä Tatuointimessuilla ja sieltä tuli taas uutta kuvaa ihoon. Mikä ehkä sinänsä ei ollut yllätys ollenkaan. Minkäs sille voi että ne ovat koukuttavia ja niitä mun juttuja. 

Vielä pitäisi odotella pari päivää ja pääsee seuraamaan Maltan ensimmäistä Paranormal Circus esitystä, jokin tyyppinen sirkus kauhulla maustettu, ainakin pääsee halloween tunnelmaan ja ehkä myös vähän kulttuuria elämään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti