maanantai 26. joulukuuta 2016

Vuosi vaihtuu ja joulukuun kuulumisia

Nyt meni kyllä joulukuu niin hujauksessa ettei mitään järkeä. Varmaankin suurin syy siihen oli, että heitin Suomalaiset Maltalla Facebook -ryhmään, mikäli joku tahtoo karjalanpiirakoita niin ajattelin tehdä niitä. Suosiohan oli hiukan yllättävä ja lopulta piti alkaa sanoa jo, ettei onnistu tai ehdi. Kaikean kaikkiaan taisin rypyttää reippaan 300 piirakkaa muutaman päivän aikana. Urakka oli kyllä aikamoinen ja erittäin aikaa vievä, mutta kuitenkin ihan hauskaa hommaa. Parastahan oli tietenkin se, että palaute oli positiivista ja piirakat hyviä. Alku vuodellekin tuli jo 50kpl tilaus. 

Kävin myös alkukuusta Suomessa taas pitkästä aikaa ja voin sanoa, että loma oli tuolloin kyllä niin tarpeen. Vähän jännitti kiertää Istanbulin kautta ja nappasin itselleni menopaluu lennot 215€ Turkish Airlinesin kautta. Vaihtoaika oli reipas 11h molempiin suuntiin ja vaihtoajan ylittäessä 10h tarjoaa Turkish Airlines hotellin vaihtoyöksi ettei tarvitse kentällä nukkua. Täytyy sanoa, että aikamoista luksusta oli päästä 4-5 tähden hotelliin Istanbuliin, päästä käymään suihkussa lentojen välillä ja nukkua muutama tunti sängyssä. Kovin montaa tuntiahan siinä ei ehtinyt nukkua kun piti jonotella passintarkistuksessa ja sitten Turkish Airlinesin hotellitiskillä ja kyyti kentälle lähti jo 6-7 aikaan aamulla ja hotelliin pääsi vasta puolenyön jälkeen.

Suomessa oli kiva käydä kun viime kerrasta oli tosiaan tuo noin vuosi aikaa. Pitääpä seuraavan kerran yrittää käydä siellä kesällä kun olisi valoisampaa ja lämpöisempää. Huomaa sen, kun on asunut jo niin pitkään poissa sieltä, ettei kroppa tunnu kestävän tuota kylmää enää. Kokoajan ihan jäässä kun vähän kävi ulkona :D Mutta kaippa siihen tottuisi taas jos Suomessa viettäisi pidemmän ajan. Viikko meni kyllä niin älyttömän nopeasti siellä ja oli kiva päästä näkemään sukulaisia ja kavereita. Suomeen lähtiessa matkalaukku painoi semmoisen 12kg ja takaisin tullessa 29.5kg eli juuri alle sallitun 30kg. Matkalaukkuun oltiin laitettu kasa suklaata, salmiakkia, lonkeroa yms pakollisia suomijuttuja joita ei täältä käsin saa. Maltan päässä laukku läpivalaistiin ja semmoinen pullea maltalainen turvatarkastaja kyseli, että onko laukussa ruokaa ja sanoin että on siellä suomikarkkia ja käyn kerran vuodessa suomessa. Naureskeli vain eikä sitten tarvinnut edes avata laukkua. Mela.

Vietettiin perheen kesken pikkujouluja Parasta Ennen -konsertissa, joka sattui tulemaan Seinäjoelle juurikin tuolloin kun olin siellä. Ihan mahtavaa oli päästä fiilistelemään vanhoja ysäribändejä kuten Movetronia ja E-Typeä. Oli kyllä aikamoinen pikkujoulu perheen kesken. Unohdin kuinka kallista suomessa onkaan käydä ulkona ja 0.33 lonkero maksoi areenalla 7.5€ HUH ja baariin piti maksaa taas sisälle. Nooh onneksi oli, että on lomalla ja kerran vuodessa Suomessa. 


Ja sitten pääsenkin JOULUUN. Järjestettiin tänä vuonna taas nyyttärikesteillä oleva joulu kavereiden kesken. Oli ihan mahtava huomata, kuinka moni tänä vuonna innostui ruuanlaitosta ja tehtiin porkkanalaatikoita, omaa sinappia ja paljon muuta. Itse järjestin meille joulubrunssin joka piti sisällään riisipuuroa tottakai, karjalanpiirakoita, ruisleipää sekä sitten leikkeleitä tottakai. Vaikka itse sanonkin niin tuli kyllä niin hyvä brussi :) Alkupaloina oli sitten alkuillasta ihan mahtava juustolautanen. Ja pääruokana tarjolla oli vaikka ja mitä perinteisiä suomalaisia ruokia maltalaisella tavalla höystettynä. Meillä joulua oli viettämässä noin kymmenkunta ihmistä, puolet melkeinpä mun työpaikasta ja sitten muutama kaveri duunin ulkopuolelta. Oma duuniporukka Dinolla on vähän kuin semmoinen yksi iso perhe ja vapaa-ajalla voidaan viettää rennosti aikaa. Mikä on kyllä tosi hauskaa, ei Suomessa ihan kutsuttaisi työkavereita noin vain joulun viettoon.







 Mitäs vielä, ai niin täytyy sanoa, että loma teki muutenkin kyllä terää. Jotenkin syksyllä oli jostain syystä aika allapäin ja väsyksissä kaikesta ja Maltallakin asuminen oli vähän niin ja näin. Taisi syysmasennus iskeä ja sääkin oli jotenkin paljon masentavampi tänä syksynä kuin viime syksynä. Viime vuonna tarkeni vielä joulukuussa hyvin hameella ja t-paidalla, nyt on koetellut kaiken maailman myrskyt ja satanut useana päivänä putkeen. ONNEKSI ostin Suomesta itselleni ihan älyttömän mageet kumpparit. Niillä on hyvä tallustaa täällä vesisateessa. Pysyy ainakin varpaat kuivana. Muusta en sitten tiedä siinä vaiheessa kun vesi tulee vaakatasossa :D

Uusivuosi menee itsellä tällä kertaa iltavuorossa ja ollaan Sofian kaa kaksin 01.00 saakka duunissa. Onneksi siellä odottaa skumppapullo minkä voi sitten korkata kun kello lyö 24.00. Kattoterassilta on varmaan myös mahtava näkymä Portomason rantaa jossa ammutaan ainakin jotain raketteja. Jokohan riittäisi tällä kertaa kirjoittaminen. Seuraavaan kertaan sitten. Jos se vaikka olisi vähän aikaisemmin kun kuukauden päästä.

Adios ja hyvä uudet vuodet kaikille :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti