torstai 15. marraskuuta 2018

Syksyn kuulumisia

Taas pitkän tovin jälkeen löytyi aikaa ja innostusta kirjoitella hiukan. Vähän harmittaa välillä ettei saa jotenkin aikaan kirjoiteltua niin paljon. Yksi syy on, että esim mobiilissa Bloggerin sovellus oli jossain vaiheessa tovin pois käytössä. Joten reissukirjoitukset offlinessa jäivät täysin. Noh mutta mennääs hiukan taaksepäin ajassa.

Syyskuussa tosiaankin reissattiin Puolaan ja päästiin kokemaan puolalais-maltalaishäät. Verrattuna muutamaan viimeiseen maltalaiseen häihin oli puolalaisissa hyvin paljon samaa suomalaisten häiden kanssa. Omasta mielestä kaksipäiväiset häät on kyllä ihan liikaa. Ensimmäisenä iltana juotiin ja paljon ja vodkaa meni senkin edestä. Ruoka oli hyvää ja erilaiset hääleikit hauskoja. Seuraavana päivänä vodkaa meni taas ja matkaan saatiin vielä pullo vodkaakin. Wroclaw itsestään oli todella symppis ja tonttujen metsästys kaupungissa oli hauskaa huvia. Tietenkään ei voi unohtaa sitä, että käytiin katsomassa mun teini-idolia The Rasmusta samaan aikaan. Keikka oli ihan mahtava ja voi sanoa, että jokaisen biisin mukaan pystyi laulamaan. 





Lokakuussa vanhemmat eksyi tänne ja tapasivat Chrisin ensimmäistä kertaa. Reissattiin nelistään Pisaan, jossa ihasteltiin mm kaltevaa tornia ja tehtiin päiväreissu myös Firenzeen. Kesällä sitten Suomeen näyttämään Chrisille Suomen kesää. Yöttömät yöt ja hyttyset. 

Viime viikonloppuna tein minireissun Lontooseen. Chris lähti jo puolessa välissä viikkoa konferenssiin ja itse matkasin perässä viikonlopuksi. 30km kävelyä 3pv aikana oli ihan hyvä treeni. Tietenkään shoppailua unohtamatta ja päästiin jo ihastelemaan muutamia joulumarkkinoita ja maistelemaan kuumaa siideriä ja glögiä. 

JA uutisia, saatiin tosiaankin vihdoin kämppä meille ja muutto takaisin Spinolaan. Uudessa asunnossa on pari makkaria ja isohko keittiö/olohuone plus TERASSI. Odotan innolla, että terdeä saa laitettua keväällä kesäkuntoon. Kesäolohuone. Mun nykyisessä asunnossa kun on vain pieni parveke jonne mahtuu kaasupullo mutta, muuten siellä ei voi oleskella. Mutta tää Malta vuokramarkkinat on niin pilvissä. Asunnot vaan kallistuu kallistumistaan ja mitä hirveämpiä luukkuja kaupataan. Alla muutamia kuvia uudesta asunnosta (kuvat entiseltä asukkaalta, pistän lisää kunhan saadaan siitä meidän näköinen). Asunto on vuokrattu ja parin vuoden sopparilla, joten vielä ei toistaiseksi Maltalta olla liikkumassa minnekään. 
 Seuraavaksi vaan alkaa uuden asunnon sisustus ja mm joulukuusen hankinta. Ajattelin ensimmäistä kertaa näin 3.5v jälkeen täällä asuessani ostaa joulukuusen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti