perjantai 7. lokakuuta 2016

Perjantai-illan mietteitä.

Olisikohan sitä taas aika kirjoitella muutaman sanan tänne. Lokakuu on vaihtunut hiukan vaihtelevassa säässä, ensin oli vain pilvistä ja sateista muutaman päivän mutta vihdoin taas aurinko paistaa pilvien takaa. Sain vihdoin hankittua itselleni salikortin ( pitkästä aikaa) ja viime aikoina on tullut aika aktiivisesti käytyä salilla. On ollut jotenkin ikävä Les Millsin ryhmäliikunta tunteja ja nyt pääsee taas pitkästä aikaa BodyPumppiin ja BodyCombattiin ja tottakai muutenkin vain salille treenaamaan. Tosin kovin halpaa lystiä tuo ei ollut. Otin kortin samaan paikkaan missä työpaikka sijaitsee eli Le Meridien -hotellin yhteyteen ja kuukauden kortti maksaa 79€. Toki halvemmalla saisi jos maksaisi kerralla pidemmän jakson. Ehkäpä kun pääsee taas vähän vauhtiin tuossa salilla käymisessä niin voipi ottaa pidemmän jakson kerralla. Parasta on se, että samaisella kortilla saapi käyttää hotellin spa -aluetta uima-altaineen ja poreammeineen ja tottakai saunat löytyvät kanssa (saa jopa heittää vettä kiukaalle). Löytyypä paikka missä lämmitellä kun ilman viilenee pikkuhiljaa. 

Enää noin kolme viikkoa ja Ateena kutsuu mini lomalle. Ihana päästä vähän lomailemaan ja ihailemaan erilaisia maisemia. Ateenassa tai ylipäätään Kreikassa ei ole vielä tullut edes käytyä. Uskoisin kuitenkin, että varmasti mukava loma tulosssa. Siitä ei sitten olekaan kuin kuukausi eteenpäin ja meikäläinen lähtee pienelle Suomi lomalle kanssa. PItänee ehkä käydä ostamassa kaikkia jouluherkkuja tännepäin. Ja toki sukulaisia käydä moikkaamassa. Lomasää tuskin tulee olemaan mikään paras silloin :D.

Maltalla on tullut asuttua nyt reipas vuosi ja alkaa huomaamaan aika hyvin näitä ylä- ja alamäkiä. Välillä elämä on ihan mukavaa täällä mutta välillä tuntuu, että saari jää vähän turhan pieneksi. Itse olen ainakin huomannut, että ikävä on niitä, että pääsee autolla ajelemaan kunnolla eikä niin, että vuokraa auton ja pääsen noin 30km pituussuunnassa eteenpäin tai noin 15km leveyssuunnassa eteenpäin ja suurin osa tuosta ajasta istutaan ruuhkassa. Vanha kunnon road trip olisi hauska päästä tekemään jossain vaiheessa. Noh onneksi täältä pääsee halvalla lentäen melkeinpä minne päin Eurooppaa ja aurinko paistaa melkeinpä joka päivä. 

Lisää kirjoitusta varmaankin sitten Ateenan reissun jälkeen :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti